28.3.2012

Chorizo-bataatti-mole


Hei taas pitkästä aikaa. Kiirettä on pitänyt ja sitä rataa.. :)

Mole-kastikkeesta löytyy hyvät kuvaukset vaikkapa Wikipediasta. Kuuluisimpaan Mole Poblano -versioon tulee chiliä ja suklaata. Niinpä tähänkin ja lisäksi myös mustapapuja, maissia ja chorizoa. Asteekkien kirous saattaa kuitenkin langeta siitä, että sitten koko kastike kätketään bataatti- ja juustoraastekerrosten väliin suomalaisille tuttuun laatikkoruokamuotoon. Hyvää tästä silti tulee!

Perinteinen "mitä meidän lapsi piti tästä ruuasta" -osio: Houkuttelin lapsukaista leikeistään kertomalla että ruuassa on suklaata. Iso virhe! Koska suklaa assosioidaan suklaapalan (tai näin pääsiäisen lähestyessä myös munan) muotoon, oli pettymys tietysti valtava. Bataattikaan ei kelvannut, vaikka se meni vauvana heittämällä alas. Kun ruoka ei kelpaa, on iltapalaksi aina puuroa :)

Tämä(kin) ohje tulee Joy Manningin ja Tara Mataraza Desmondin kirjasta Almost Meatless - Recipes That Are Better for Your Health and the Planet. Ainesosat on pyöristelty luovasti jenkkiyksiköistä. Chorizoa ja suklaatia taisin laittaa molempia enemmän kuin mitä alle on kirjoitettu. Huomaathan, että ruoka vaatii pitkää valmisteluaikaa, koska pavut pitää liottaa ja keittää.

Kastike
2 tl öljyä
120 g chorizoa
½ sipuli
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
2 tl tuoretta oreganohakkelusta tai 1 tl kuivattua
1 tlk säilyketomaatteja (kuorettomia), valutettuina ja mehut talletettuna
1½ tl juustokuminaa
1 rkl chilijauhetta (taisi olla anchoa, eli ei mitään tulista. Minun pussissa luki Meira)
30 g tummaa suklaata (≥ 70 % kaakaota)
2½ dl maissinjyviä
3½ dl  kuivattuja mustia papuja (liota, huuhtele, keitä jne.)
1½ dl vettä
suolaa ja pippuria

Muut uuniin menevät ainekset
700 g bataattia, siivuina
225 g cheddaria, raastettuna

Valmiin ruoka-annoksen koristeluun
1 avokado
2 limeä
Tuoretta korianteria


Näin teet kastikkeen
  • Lämmitä öljy pannulla ja lisää siihen chorizo. Tuoreen makkaran voi murustaa, mutta kestoversio kannattaa vain leikata pieneksi silpuksi. Kypsennä noin 5 minuuttia. 
  • Lisää sipuli ja hämmentele pari minuuttia
  • On valkosipulin ja oreganon vuoro. 
  • Kaada tomaattimehu pannulle ja raaputtele pohjasta (valurautapannu!) siihen kiinni jäänyttä tavaraa.
  • Lisää seuraavaksi pilkotut tomaatit, jeera, chili ja suklaa. Sekoita kunnes suklaa on sulanut.
  • Heitä joukkoon maissi ja pavut. Kypsennä noin 10 minuuttia.
  • Lisää vielä vettä ja tarkista maku suolan ja pippurin varalta.

Olen jo jonkun aikaa harkinnut keittiötarvikearsenaaliin mandoliinia, mutta sen puuttuessa bataatit sai itseasiassa yllätävänkin ohuiksi siipaleiksi monitoimikoneen perunalastuterällä. Pitää vain valita suippoja bataatteja, jotta ne mahtuvat syöttöreiästä sisään :)

Kokoa ruoka uunivuoalle asettamalla pohjalle kolmasosa bataattisiivuista (saa ja pitää mennä limittäin) ja sitten noin puolet soosista ja kolmasosa juustoraasteesta. Toista tämä ja laita päällimmäiseksi vielä bataattia.

Peitä foliolla ja kypsennä n. 200-asteissa uunissa 1½ tunnin ajan tai kunnes bataattisiivut ovat kypsiä. Poista folio ja ripottele päälle loput juustot. Kypsennä vielä 10 minuuttia. Anna valmiin ruuan asettua kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua.

Tarjoile limelohkojen, avokadoviipaleiden ja korianterisilpun kanssa.



9.3.2012

Uunijuurekset ja kaprisvinaigrette


Ottolenghiiii!! Plenty: Vibrant Recipes from London's Ottolenghi on kyllä ollut loisto-ostos. Onhan se hyvää paahtaa perusjuureksia ja -vihanneksia, mutta tässä on kelpo vaihtoehto. Korvaa porkkana palsternakalla, peruna bataatilla, keltainen sipuli punaisella, ryyditä aidoilla mausteilla, vähän kirsikkatomaatteja ja koko komeudelle vielä vinaigrette, jossa sinappi tekee emulgaattorin virkaa.

4 palsternakkaa
4 punasipulia
reilu 1,5 dl oliiviöljyä
4 timjaminoksaa
2 rosmariininoksaa
1 valkosipuli, vaakasuunnassa halkaistu
suolaa ja pippuria
2 bataattia (n. 600 g)
30 kirsikkatomaattia (laitoin yhden rasiallisen, en jaksanut laskea :)

2 rkl sitruunamehua
4 rkl kapriksia
½ rkl vaahterasiirappia
½ tl dijon-sinappia
(1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä)

Kuori palsternakat ja leikkaa ne noin sentin paksuisiksi ja 4 cm pitkiksi pätkiksi. Kuori sipulit ja lohko kuuteen osaan. Kaada edellämainitut uunivuokaan ja lisää n. 1.2 dl öljyä sekä timjamin ja rosmariinin oksat, halkaistu valkosipuli, 1 tl suolaa ja pari rouhaisua pippuria. Sekoita ja laita 190-asteiseen uuniin 20 minuutiksi.

Lohko bataatit kuorineen (poista päistä naatin- ja juurenjämät) pituussuunnassa sopivan kokoisiksi lohkoiksi. Lisää uunivuokaan ja kypsennä 40-50 minuuttia lisää.

Lopuksi lisätään puolitetut tomaatit ja kypsennetään vielä 10 minuuttia.

Tee vinaigrette sotkemalla sitruunamehu, kaprikset (käytäthän sellasia pieniä), vaahterasiirappi, sinappi, jäljelle jäänyt öljy ja ½ tl suolaa. Kun uunivuoka tulee viimeisen kerran uunista ulos, sekoita kastike vihannesten joukkoon.Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Jos haluat seesaminsiemeniä, lisää ne lopuksi.

Jotain proteiinia piti keksiä kaveriksi ja hätäpäissäni valitsin kaupasta leipäjuustoa :)

7.3.2012

Kalapihvit


Se tunne, kun löydät juuri omalle lapsellesi sopivan aterian reseptin - ja näet mielessäsi koko perheen iloisen ateriahetken..

Tämä Almost Meatless -resepti (Joy Manningin ja Tara Mataraza Desmondin kirja) tekee miedon makuisesta kalasta (turska) entistä miedompaa, kun makua taitetaan perunalla, maissilla ja leivällä. Pekoni tuo aavistuksen lisäpontta. Parametrit meidän lapsukaiselle maistuvasta ruuasta piti siis olla kohdallaan, mutta heppu sylki sen ainoan maistamansa minimaalisen palan pois. Ensi kerralla sitten pelkkää valkoista makaronia ja ketsuppia :)

Kokeilkaa te muut.. Nämä ovat "ihan ookoo" -kategorian arkiruokapihvejä. Soosi on kyllä pakollinen! Varmaan joku kermaviilipohjainen sitruuna-tilli-kastikekin toimii. Pyöristelin alkuperäisen reseptin määriä kotoisiin desilitroihin ja lisäsin kuitenkin vähän enemmän lihaa, kun nää ekoasiat on jo muutenkin hanskassa ja omatunto hyvä :)

Pihvit
300 g turskafilettä (alkuperäisessä n. 225 g)
rypsiöljyä
suolaa ja pippuria
2½ dl maissinjyviä (tuoreet tai pakastetut käy yhtä hyvin)
1 iso peruna
½ rkl voita
1 siivu pekonia hienonnettuna (laitoin 2)
1 paahdettu punainen paprika kuutioituna
½ dl sipulimurskaa
1 muna
2½ dl leivänmuruja (paahdoin ja silppusin pari paahtoleipäviipaletta)
½ dl persiljanlehtisilppua

Vinaigrette
1 rkl tuoretta sitruunamehua
½ dl oliiviöljyä
1 rkl majoneesia (käytin sinappia)
1 rkl hienonnettuja kapriksia
hyppysellinen suolaa ja pippuria


Paahda muutamaan osaan lohkottu paprika grillivastuksen alla kuoripuoli ylöspäin. En katsonut aikaa, mutta sitten kun kuori on totaalisen tumma/musta, paprika on valmis. Anna jäähtyä ja revi kuori pois. Pilko.

Hiero turskafileisiin öljyä, suolaa ja pippuria ja laita ne n. 200-asteiseen uuniin 8 minuutiksi tai kunnes kala lohkeilee.Tarkista ettei kalassa muuten ole ruotoja jäljellä. Onnistui mainiosti tässäkin vaiheessa, kun hienonsin kalaa käsin.

Keitä pilkottu peruna suolavedessä kypsäksi (n. 10 min) ja muusaa se.

Paista pekoni rapeaksi. Siirrä pekoni odottamaan, mutta kuullota sipuli ja paprika pekonirasvassa pehmeiksi. Lisää maissi ja paista vielä pari minuuttia.

Vatkaa muna kulhossa ja lisää joukkoon turska, periuna, pekoni, maissi-paprika-sipuli-sekoitus, leivänmurut ja persilja. Tarkista maku ja lisää suolaa ja pippuria.

Ota pihvitaikinasta puolen desin mitalla tavaraa ja muotoile niistä n. sentin paksuisia pihvejä. Ohjeessa kehoitettiin pistämään paistovalmiit pihvit 1-24 tunniksi jääkaappiin, mutta meilläpä ei ollut moiseen aikaan. Hyvin pysyivät silti kasassa.

Paista reilussa rypsiöljyssä n. 3 minuuttia per puoli. Tarjoile salaatin kera ja pirskottele kastiketta päälle.

5.3.2012

Kolmen tonnin bostonkakku



Kiitos kaikille kolmelle tuhannelle blogin sivunavaajalle hyvästä syystä leipoa kakku :) Kolmen tonnin kakun virkaa saa toimittaa bostonkakku. Sara la Fountainin kirjasta (Passion for Food) löytyi tällainen tavallista tahmaisepi versio, jonka täyte sopii tähän täydellisesti. Vähän syvempää makua kuin peruspuustissa. Meheväkin tästä tuli.

ps. Irrotin pullataikinasta 9 pientä pullaa pulkkamäkeen evääksi ja 23x33 cm uunivuoka täyttyi silti mallikkaasti.


Pullataikina.
5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
1-2 tl suolaa
n. 15 dl vehnäjauhoja (1 kg)
150 g pehmeää voita

Kanelisiirappi
1½ dl fariinisokeria
¾ dl vaahterasiirappia
3 rkl hunajaa
2 rkl kanelia
3 rkl voita
2 ml vaniljauutetta

Siirapin täytekaveri
100-150 g pehmeää voita

Kuorrute
1 dl tomusokeria
kiehuvaa vettä

Tee pullataikina. Osaat kyllä :)

Keitä taikinan noustessa kanelitahma-ainekset kattilassa, niin että sokeri sulaa ja seos menee vähän kasaan.

Kun taikina on noussut, kauli siitä suorakaiteen muotoinen levy. Levitä kanelisiirappi päälle ja sen päälle huoneenlämpöinen voi. Ohjeen mukaan kanelisiirappi levitetään tasaisesti, mutta oma kyllä jämähti heti taikinan pintaan, kun se putosi vielä lämpimästä kattilasta taikinan päälle. Eipä haitannut! Kieritä rullalle ja leikkaa siitä n. 4-5 cm pituisia pätkiä. Ei muuten kannata tehdä liian tiukkoja rullia, jottei ne sitten räjähdä uunissa keskeltä ylös.. Asettele rullat uuniastialle (voitelin omani) ja anna nousta hetki. Penslaa ne kananmunalla. Paista 200-asteisen uunin alaosassa 20-25 minuuttia.

Kuorruta jäähtynyt herkku tomusokerilla. Tuohon desiin meni ehkä joku 1½ rkl kiehuvaa vettä, lisäile sitä vähän kerrallaan ja sekoittele kunnolla.

Ja ääntä kohti!




2.3.2012

Pinaattiletut ja limevoi


Lisää Ottolenghiä! En ole ennen tehnyt pinaattilettuja. Lienee sanomattakin selvää että nämä hakkaavat einesletut mennen tullen, mutta limevoi - jota voi toki käyttää moneen muuhunkin - toi tähän erityisen kivan lisän. Käytin pakastimesta lojunutta pakastepinaattia, joka teki letuista tuollaisia avaruusversiota. Resepti siis Yotam Ottolenghin kirjasta Plenty: Vibrant Recipes from London's Ottolenghi

Limevoi
113 g (suolatonta) voita, huoneenlämpöistä
1 raastettu limen kuori
1½ rkl limemehua
¼ tl suolaa
½ tl valkopippuria
1 rkl korianterilehtisilppua
½ valkosipulinkynsi hienonnettuna
¼ tl chili(hiutaleita)

Sekoita voi kulhossa kuohkeaksi ja lisää muut ainekset. Tee voimassasta muovikelmun sisään makkaramainen pötkö - sellainen kun ne maustevoit tuppaavat olemaan. Laita jääkaappiin kovettumaan ja siirry lettutaikinan pariin.


Pinaattiletut
225 g pinaattia
1,8 dl itse kohoavaa jauhoa*
1 rkl leivinjauhetta
1 muna
4 rkl sulatettua voita
½ tl suolaa
1 tl juustokuminaa
1,6 dl maitoa
6 kevätsipulia hienona silppuna (pistinköhän pari tavallista)
2 tuoretta vihreää chiliä hienonnettuna
1 munanvalkuainen

* itse kohoavan jauhon voi valmistaa sekoittamalla ~2,4 dl vehnäjauhoa (1 kuppi), 1¼ tl leivinjauhetta ja ripauksen suolaa.

oliiviöljyä paistamiseen

Käytä pesty pinaatti pannun kautta. Valuta lävikössä ja purista jäähtyneistä lehdistä niin paljon nestettä kuin saat. Pilko pinaatti.

Sekoita jauho, leivinjauhe, kokonainen muna, voisula, suola, juustokumina ja maito kulhossa pehmeäksi taikinaksi. Lisää seuraavaksi sipuli, chili ja pinaatti haarukalla sekoittaen. Vatkaa munanvalkuainen pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita se varovasti taikinan joukkoon.

Paista letut oliiviöljyssä. Yhteen lettuun menee noin pari ruokalusikallista taikinaa, joten pannulla voi tehdä 2-3 kpl kerrallaan. Kun taikina on pannulla, sitä voi hieman painella.

Säilytä valmiit letut lämpimässä ja tarjoile limevoisiipaleen ja salaatin kera. Reseptissä suositellaan kaveriksi myös grillattua halloumia tai savukalaa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...