Pizza di Darra. |
Omasta mielestäni pizzassa kuuluu olla myös makeutta. Ananaksen kaveriksi kannattaa ehdottomasti koittaa päärynää. Lähikaupassa oli erittäin meheviä ahvenanmaalaisia päärynöitä saatavilla.
Kiitokset vaimolle pizzapohjan tekemisestä ja sen reseptin sanelusta. Pohjasta tehtiin kolme erillistä pizzaa, koska nyt ei päästy täytteistä yksimielisyyteen. Itselle tuli perustäyte jauhelihan lisäksi myös mm. punasipulia ja pekonia. Mozzarellaa tuli 200 g per pizza - niille, jotka juustoa söivät. Pizzat ovat mallia Suomi, eli täytettä on paksusti.
"Aitoa" pizzaa hamuavien kannattaa tutustua mm. Jeff Varasanon kotisivuun. Valtavasti asiaa pizzapohjasta (jauhot, autolyysi, vaivaaminen), tomaattikastikkeista ja juustoista.
Pohja
2 dl vettä
½ tl suolaa
2 tl kuivahiivaa
n. 1½ dl täysjyväjauhoja
1 dl hiivaleipäjauhoja
2½ vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
Tee taikina. Nostata 40-60 minuuttia.
Tomaattikastike
1 prk tomaattimurskaa (valuta enimmät vedet pois)
~2 tl tomaattipyrettä
~1 tl valkosipulimurskaa
mausteita (suola, musta- ja valkopippuri, timjami, oregano, basilika, hunaja, sitruuna..)
Sekoita.
Täytteet
Mozzarellaa
Jauhelihaa
Pekonia
Paprikaa
(Puna)sipulia
Ananasta
Päärynää
Paista lihat. Imeytä halutessasi pekonin ja miksei myös jauhelihankin ylimääräisiä rasvoja ja nesteitä talouspaperiin. Venytä/kauli taikina sopivan laajaksi ja ohueksi. Levitä tomaattikastike, juusto ja muut täytteet. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Päälle oreganoa. Juomaksi kolaa.
Vaimon aurinkokuvatut tomaatit - oliivi -yhdistelmä. |
Lapsemme ei syö juustoa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti