29.8.2011

Siken puolukkapiirakka


Käytiin koko perheen voimin keräämässä puolukoita. En halunnut tehdä vakiopiirakkaa, joten testiin päätyi kirjakaapin uumenissa liian kauan yksin olleen Sikke Sumarin Makeaa mahan täydeltä -kirjan "Hurmaava puolukkapiiras".


Pohja
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
100 g voita
2 munankeltuaista

Täyte
2 dl sokeria (oli 2½ dl)
4 dl puolukoita (koska metsässä ei ollut viittä desiä..)
1 dl mustikoita (0 dl)
2 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoja

Kuorrute
2 munanvalkuaista
120 g mantelimassaa

Sekoita pohjataikina nopeasti tehosekoittimella ja laita jääkaappiin tunniksi.

Sikke kehoitti paahtamaan täytteen sokeria 200-asteisessa uunissa leivinpaperilla, kunnes siihen tulee pieniä ruskeita pisteitä. Huoh.. Otin sokerit uunista, kun se oli osin sulanutta muhjua :) Tämän jälkeen sekoitetaan marjat, sokeri ja maissitärkkelys/perunajauho.

Levitä taikina piirakkavuokaan ja esipaista sitä 200 asteessa n. 10 minuuttia. Ei ollut laittaa mitään piirakkataikinan päälle (kuivat herneet tms.).

Tee valkuaisista kova vaahto ja lisää siihen raastettua mantelimassaa varovasti käännellen. Massa raastuu paremmin jääkaappikylmänä. 


Levitä marjat taikinan päälle ja siihen valkuaisvaahto. Paista n. 30 minuuttia (200 ℃). Itse laitoin loppuvaiheessa foliota päälle piirakan ottaessa väriä oletettua aiemmin. 


Tosi hyvää sellaisenaan, mutta söin itse kanelilla maustetulla Partaäijällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...