2.12.2014

Georgialainen illallinen: Lobio, mintulla ja munalla



Kävin työmatkalla Georgiassa ja siitä jäi vähän vaihde päälle: Kiusasin perhettä vielä georgialaisella illallisella. Ensimmäisenä julkaistaan georgianrecipes.netistä lainatun lobion (ლობიო) resepti. Lopussa pientä matkakertomuksen aloitusta.

Lobio tarkoittaa papuja, joten kasvisruokailijat herätys! Lopussa joukkoon tosin heitetään pari munaa. Toivottavasti se ei ole ongelma. Persilja ja minttu tuovat muiden mausteiden kanssa kivasti makua ja vahvan makuisena keitto sopii alkavaan talvikauteen. Oikaisin hieman käyttämällä säilykepapuja. Eikä ihan kaikkia mausteitakaan löytynyt kotoisen hypermarketin hyllystä..

Näitä tarvitaan:
400 g kidneypapuja
1 tl kuivattua korianteria
1 tl kuivattua minttua
1 tl kuivattua kesäkynteliä
4 valkosipulinkynttä
4 laakerinlehteä
2 munaa
3 sipulia
20 g tuoretta persiljaa
20 g tuoretta koriateria
suolaa

Näin tehdään:
  1. Liota papuja 2 tuntia (tai ohjeen mukaan)
  2. Kaada vesi ja huuhtele. Lisää 1½ litraa vettä, suolaa ja laakerinlehdet. Keitä pavut pehmeiksi.
  3. Pilko sipuli ja paista se öljyssä. Lisää keittoon.
  4. Lisää myös murskatut valkosipulinkynnet sekä kuivatut mausteet.
  5. Tarkista suola ja kiehauta viimeisen kerran.
  6. Lisää munat ja sekoita ne keiton joukkoon
  7. Tarjoile silputun tuoreen mintun ja korianterin kera.

Lopuksi setä matkakertoo:
Jo lentokentällä ei voinut olla huomaamatta kalliimman hintaluokan autojen määrää. Pääkadut ovat varsinkin iltavalaistuksessa todella komeita ja merkkiliikettä on vieri vieressä suuren maailman malliin. Toisaalta joukossa oli myös nelivetoladaa ja kaupungilla sivukadulle poiketessa taloista saattoi puuttua katto, ikkunalasit ja ihmiset. "Infraa pitää varoa", sanoi kollegakin, joka pimeässä kuoppaan käveltyään sukelsi. Kontrasti on siis melkoinen.

Kontrastista puheenollen.. Arvaa kumpi on ympäristöinisteriö ja kumpi energiaministeriö?
Maa on kuitenkin turvallinen. Ei-niin-vakuuttavan Lifestyle9.comin artikkelin mukaan maa on 8. turvallisin heti Luxembourgin jälkeen. Nykyään kai jopa ihan luotettavia poliiseja partioi näkyvästi eikä minkäänlaista turvattomuutta ei esiintynyt. Alikuluissa haisi samalta kuin Helsingissä ja pojalta isänpäivälahjaksi saatu ninjakilpikonnaheijastin toi turvaa suojateiden puuttuessa.

Parlamenttitalo. Georgian lipun kaverina joka paikassa EU:n lippu.

Jouluvalot oli itseasiassa Teliasoneran (Geocell) logoja.
Reissu oli hyvin työpainotteinen. Työt toimistolla alkoivat 9-10 ja sitä jatkui 17-18 asti. Tämän jälkeen valmisteltiin vähän seuraavaa päivää, käytiin syömässä ja vielä hotellille palatessa poikettiin lasillisella tai kahdella jos jaksettiin. Ruoka ravintoloissa oli maukasta, jos jättää yhden azerbaidzanilaisen keiton laskuista (iso lautasellinen mautonta kirkasta lientä, pohjalla pari kalvoista lihapalaa ja päällä kelluvia yrttejä).

Paras kana miesmuistiin: Kaverina paahdettuja omenoita.
Mieleen jäi erityisesti seuraavia:
  • Maissileipä mchadi - maistuu kyllä lähinnä popcornilta :)
  • Supersuolainen sulguni-juusto (jopa 5 % suolaa). Aina arpomista mikä alkuruuaksi tarjotuista juustoista oli suolapommi ja mikä enemmään mozzarellan suuntaan.
  • Paistetut munakoisot pähkinätahnalla ja granaattiomenan siemenillä: (Nigvziani) Badrijani 
  • Georgian versio mykyistä, eli khinkali. En oppinut syömään ilman nesteiden karkaamista.
  • Kababi. Tarvitseeko perustella? Sieltä mistä tuun, on suurin kebabmesta suhteessa asukaslukuun.
  • Adjika- ja Tkemali-kastikkeet.
  • Sikamakeat Natakhtari-limut. Päärynä-Smurffi on kevyttä kauraa tähän verrattuna!
  • Hyvät valkoviinit (kunhan muistaa että puolikuiva on meikäläisittäin jo makeaa)
  • Chacha (Georgian vastine grapalle)

..joista Badrijanista lisää seuraavalla kerralla lisää. Helsingissä on muuten Georgialainen ravintola Viiskulmassa. Pitääpä vierailla, jos ei jatkoprojekteja tuolle suunnalle enää siunaannu. Erittäin mielenkiintoinen maa ja lennot alle 300e, joten siitä vaan. Englannilla pärjää eikä viisumia tarvitse!

KGB still watching you -baari.
Viininmaistelua ja yksityisluentoa georgialaisesta viinikulttuurista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...